| Lokakuu 2005 - Hakemistoon | Olan blogi |
Aamuvarhaisella suuntaamme YK:n maailmanperintölistatulle Fraser Islandille. Saarta täplittävät sadat hiekkarantaiset järvet ja asuttavat Australian puhdasverisimmät dingot. Meilla on buukattuna kahden päivän CoolDingo-kiertoajelu massiivisella maastoautolla parinkymmenen muun kauniin ja rohkean 18-35-vuotiaan kanssa. (Papereita ei onneksi tarkisteta, joten pääsemme kaikki sisään...)
|
|
|
Fraser Island on kuvankaunis, niinkuin sadat muutkin kuvankauniit paikat ympäri maailmaa, mutta ainutlaatuisen retkestä tekee kuljettajamme, ranger-valokuvaaja Peter Meyer. Tämä entinen Brisbanen poika on asunut saarella kymmenen vuotta Griffithin yliopistosta ekologi-biokemistiksi valmistuttuaan. Siinä missä normaalit matkaoppaat ovat joko hiukan kuivakoita luennoitsijoita tai rempsakoita vedättäjiä, Peterin ohjaamokopistaan mikrofoniin papattamat tarinat ovat sekä ratkiriemukkaita, kiehtovia että tosia. Ratissa Peter päästelee tuhatta ja sataa Fraserin yksikaistaisilla, pohjustamattomilla teillä ja hekottelee omille ohjauskikkailuilleen kuin alkuperäisen Star Wars-trilogian Han Solo. Mies on kerrassaan vastustamaton yhdistelmä stand-up-koomikkoa, tutkimusretkeilijää ja filosofia, sekä lisäksi tavattoman kuuma kolli. On ihme, ellei tällä suorituksella ranger nouse joka kundin toiveammattien listalle (ja Peter itse joka mimmin listalle muuten vain...)
Kiertueen ensimmäinen päivä kului sisämaassa järviseudulla ajellessa, mutta tänään suhataan pitkin saaren itärannikon 75 Mile Beachia. Tässä osassa saarta ei ole teitä lainkaan, vaan rekkamme ajaa rantahietikolla loiskuvia aaltoja vältellen. Matkan varrella on kaikenlaista jyhkeää, kuten alle ikuistetut Pinnacles-hiekkakivikalliot.
 |
 |
 |
Matkan varrella trokataan 60 AUD:n hintaan näköalalentoa yli saaren pienellä propellikoneella. Intoudumme satsaamaan, mutta tämä arpa ei voita: kahdesta koneesta se meidän allemme osunut kieltäytyy starttaamasta lainkaan.
 |
 |
Toinen potkurikone kuitenkin pelittää kuin junan vessa, joten ensimmäisen joukkueen palattua ajelultaan mekin pääsemme yläilmoihin.
 |
 |
 |
Yksi Fraserin kuuluisimmista kohteista on Maheno shipwreck, aikoinaan romupelliksi myyty ja hinattaessa yllättäneen myrskyn yhteydessä karannut hylky, joka ajautui maihin Fraserille ja lahoaa nyt rantahietikossa.
 |
 |
Fraseria ympäröivässä meressä ovat virtaukset niin kovat, ettei meressä uiminen ole optio muualla kuin saaren pohjoisosassa Champagne Pools'eilla, rantakarien avomerestä erottamissa pikkulätäköissä. Altaat ovat täynnä paikallisten lempinimellä "footballers" kutsumia pikkukaloja, jotka rakastuvat sääriini: kun vakoilen snorkkelin kanssa näitä mustavalkovaakaraidallisia pikkuotuksia, ne kerääntyvät joukolla näykkimään ajelemattomia säärikarvojani. Haiveneni ilmeisesti muistuttavat niiden mielestä maukkaita levähaituvia. Olan tai Markun järeämpi karvoitus ei kiinnosta fisuja lainkaan.
Aivan shamppanja-altaiden vieressä on saaren korkein näköalapaikka, Indian Head. Alla aukeavassa meressä näkyy lukuisia haita, delfiinejä, lepattaen uivia rauskuja ja merikilpikonnien triangelidraama: kaksi kilpparipoikaa yrittää riiata samaa kilpparityttöä, mutta toinen jätetään armotta rannalle.
 |
 |
Seuraava kohde on piskuinen Lady Elliotin saari Suuren Valliriutan eteläkärjessä. Pikkukone vie sinne yli viehättävien Bundabergin peltomaisemien.
 |
 |
 |
Lady Elliotin halkaisija on 700 metriä, ja saarelle mahtuu juuri ja juuri lentokenttä sekä pikkuinen resortti. Saarta ympäröi huikea koralliriutta, joka on vedenalaista kameraa omistamattoman ihmisen blogissa näyttävimmillään ilmakuvissa.
 |
 |
 |
Lady Elliotin saarelta on n. 80 kilometriä matkaa mantereelle ja melkein saman verran lähimpään toiseen saareen, joten ei ole ihme, ettei saarella ei elä nisäkkäitä. Asukkaina on turistien lisäksi vain tavaton määrä lintuja, joista noddyt ovat sympaattisimpia.
 |
 |
Noddyt ovat kauniita, rauhallisia lintuja, jotka rakentavat pesiään ja hautovat niissä muutamien kymmenien senttien päässä lukuisien muiden samanlaisten pesistä. Rajallinen tarjolla oleva pinta-ala opettaa elämään sovussa naapureiden kanssa.
 |
 |
 |
Muita saaren asukkeja ovat fregattilinnut, bridled ternit ja ylivoimaisimman reviiritietoisimmat buff-banded rail-tipuset. Viimemainituista yksi oli menettänyt toisen jalkansa, mutta pomppii yhdellä jalalla varsin elinvoimaisen tuntuisena, mahdollisesti lounasravintolan asiakkaiden suosiollisella avustuksella.
Ilmatila on jatkuvasti tulvillaan lintuja ja lintujen huutoja. Linnut eivät vaikene edes yöksi, vaan mereinen äänimaisema on tarjolla 24h vuorokaudessa.
 |
 |
 |
Maanantaina kävimme veneretkellä snorklaamassa The Tubes- nimisessä vedenalaisten käytävien verkostossa. Tänään yritämme Coral Gardenseille saaren luoteispuolelle. Tuuli on valitettavasti liian raju ja käy väärästä suunnasta: ennätän nähdä merenpohjan satumaisen maiseman vain hetken aikaa, ennen kuin aallokko käy minun uimataidolleni liian kovaksi. Joudumme snorklaamaan loppupäivän etelänpuoleisessa laguunissa, jossa wrasset ja muut fisuset ovat aivan yhtä taianomaisen värisiä kuin luoteisrannallakin, mutta merenpohjan maisema koko lailla latteampi.
Note to self: Lady Elliotin laguunin vedenalaiset näkymät ovat parhaimmin nautittavissa puolikuun aikaan ja huikea Coral Gardens puolestaan kaakkois/itätuulella tai lähes tyynellä. Näissä olosuhteissa saarelle kannattaa mennä vaikka vain yhdeksi päiväksi Bundabergistä tai Hervey Baysta.
Pistäydymme esittelykiertueella paikallisella panimolla, joka valmistaa Queenslandin kruununjalokiveä, XXXX-olutta. Dobra ikuistaa Olan ja minut, kun patsastelemme historiallisen olutkuormurin edessä. Huomaa Olan tyylikäs "Olutvero alas!" -paita (niitä saa Ukrainasta).
The Conrad Treasury Groove & Grape Festivalissa esiintyy The Boat People, ja olemme tietysti paikalla. Queen's Park ydinkeskustassa on populaa pullollaan ja ilma on silkkaa linnunmaitoa. Jannut rokkaavat taas kerran kuin hirvi ja kitaristi pomppii rockspektaakkelimaisesti kaiuttimelta toiselle. Menen istumaan eteen ottaakseni pari kuvaa (joista Robinin tunnistaa juuri ja juuri hyvällä tahdolla, muita ei lainkaan) ja artistit mulkoilevat neuvottomina vuoroin minua, vuoroin toisiaan: "Ei me nyt voidakaan seuraavassa spiikissä vitsailla, niinkuin yleensä, että eturivissä on vain meidän tyttoystävät...kuka toi mimmi oikein on??"
 |
 |
 |
Diamanda Galas vetää keikan QPACin konserttisalissa. Upea esitys, jota avantgardimmaksi ei paljon pääse. Illan audiaalinen anti sopisi vaikka Titus Andronicuksen soundtrackiksi.
Huomenna vaihteeksi Suomeen.
Sikalaan saavutaan omalla ratikalla, ja luvassa on mainiot kekkerit, joissa tapaan lukuisia ihania haamuja menneisyydestä. Suvelassa minua odottaa aiemmin kotiutunut baby doll.
Anulla on syntymäpäivä, jota juhlimme ensin Veralla ja sitten kotona. Annan lahjaksi Serenity-julisteen, jonka Joss Whedon toi puffauskiertueellaan Brisbanen Serenity Launch -bileisiin. Viimemainitun tapahtuman kuvat ovat viimeinkin ilmaantuneet internettiin.
Ensimmäinen koulutus alkaa keskiviikkona, ja saavun valmistelemaan luokkaa jo tänään. Auringonlasku Pyhäjärvellä ja näköala yli Tampereen lähentelevät henkeäsalpaavaa.
 |
 |
Parhaat asiat, mitä Suomella on tarjota, kulkevat kahdella jalalla, mutta K-marketistakin tarttuu väistämättä jotakin mukaan.
Kun kävin pienenä tyttönä hotelli Ilveksessä ensimmäistä kertaa, yllätyin oikeasti todetessani, ettei oheinen ilmiö olekaan urbaani legenda.
Palaan Tampereelta, ja heimo on koolla ensi kertaa moneen kuukauteen. Katsomme videotykillä Walt Disney-propagandaa sekä luontodokumentin, jossa John Cleese pompahtelee edvardiaanisen tarjoilijan vetimissä halki madagaskarilaisen niityn.
Miten pitkään kestää kaikkein halvin rusketus, pidempään ei kestä meidän kolmen heimotatuoinnit.
 |
 |
 |
Hieno ilta Tampereella natiivioppaiden seurassa! Illastamme 2h+k:ssa, ja tsekkaamme Telakan.
Maasson hanki ja ulkolämpötila -10 C. Vuosisadan lämpimin syksy mi culo.
Kun palaan herkulliselta lounaalta Lauttasaaresta, Hanasaaren bussipysäkillä aukeava merinäköala pysäyttää.
Viimeinen ilta Suomessa; Leenan, Villen, Veran ja Anun synttärikekkereillä puhutaan paljon ja asiaa. Puhe on hyvästä.
Bangkok on harmaa ja marginaalisesti hiostava. Pikavisiitillä Khao San Roadin räätälit tehtailevat minulle muutaman takin ja petollinen tuk-tuk-kuski vie minut ajelulle sanan monessakin merkityksessä. Ei se ole hullu, joka pyytää, vaan se, joka maksaa - ja minä maksan (en sentään rahallani, mutta ajallani).
 |
 |
 |