| Hakemistoon - Elokuu 2005 | Olan blogi |
Koneeni rouskuttaa yliopistolla Bos tauruksen eli lehmän genomia puoli päivää. Cows kick ass!
Useampikin videovuokraamo tarjoaa tiistaisin kaikki DVD:t vuokralle yhdellä (1) taalalla. Männätiistaina Ola rahtasi siis kotiin pilkkahintaan melkoisen pinon laatuviihdettä, ja nyt pinon pohja alkaa viimein tulla vastaan. Erityisesti Shaun of the Dead oli mieleemme vanhoina Spaced-faneina. Silmää ja sielua miellytti myös Sam Rockwellin rajattoman sympaattinen olemus tositarinaan (tai "tositarinaan") pohjautuvassa pätkässä Confessions of a Dangerous Mind. Taas yksi syy lisää mennä katsomaan Linnunradan Käsikirja Liftareille - kunhan se nyt joskus saapuisi tänne maailman laidalle.
Tänään työkoneeni popsii suihinsa opossumin genomin. Valitettavasti se ei ainakaan vielä ole auttanut selvittämään, miksi kyseiset kelvottoman söpöt otukset jynssäävät vintillä kaiket yöt macadamiapähkinöitä välikattoa vasten niin äänekkäästi, että meiltä meinaavat mennä yöunet. Eivätkö ne voi yksinkertaisesti purra pähkinöitä rikki? Asuuko vintillämme geriatrikko-opossumeja, joilta puuttuvat nököhampaat?
Yksi lempparileffojani kautta aikojen on 70-lukulaisen psykedeelinen Willy Wonka & the Chocolate Factory. Elokuva perustuu nerokkaan Roald Dahlin kirjaan, ja tulee nyt syyskuussa teattereihin uusintafilmatisointina nimellä Charlie and the Chocolate Factory. Sokerina pohjalla Willy Wonkan osan näyttelee maailman kaunein mies Johnny Depp. Olen siis helppo uhri Nestlen markkinointiosastolle, joka on keksinyt lanseerata Wonka-suklaan. Käärepaperiin präntätty kuvaus noudattelee uskollisesti wonkamaisia mielikuvia. Moniko suomalainen suklaalevy menisi kaupaksi, jos päällä kerrottaisiin sisällön olevan "mutasuklaamöhkäle niljakkaalla karamellitäytteellä"?
Lähdemme Brisbanen talvea pakoon pitkäksi viikonlopuksi Whitsunday Coastille, joka sijaitsee kotiosavaltiossamme Queenslandissa, mutta vajaan tuhat kilometriä lähempänä päiväntasaajaa ja siksi hiukan lämpimämmillä mailla. Tukikohtanamme toimii Airlie Beachin turistivoittoinen mutta tavattoman sievä pikkukaupunki.
Perjantaina tsekkailemme kaupunkia, hengaamme keskustaan rakennetun valtaisan keinotekoisen laguunin äärellä ja päivällistämme paikkakunnan parhaassa ravintolassa, Armadassa. Ravintola on sisustettu japanilais-balilaiseen tyyliin, joka toimii paremmin kuin ensikuulemalta luulisi. Ambiäänssi on kohdallaan ja ruoka huippuhyvää.
|
|
|
Ilmeisesti saariston läheisyyden vuoksi Whitsundaysilla asuu lukuisia eksoottisia lintulajeja; spottaamme mm. mustia kakaduja, kotkia ja straw-necked ibiksiä. Ne eivät kuitenkaan suostu poseeraamaan kameralle yhtä kiltisti kuin lokit, varikset tai pulut. Tavallisuudestaan huolimatta nämäkin veijarit (silver gull, torresian crow & peaceful dove) ovat erilaisia kuin koti-Brisbanessa.
 |
 |
 |
Menemme koko päiväksi veneretkelle rannikon edustalla sijaitsevalle Whitsundayn saariryhmälle. Whitehaven Express-niminen matkanjärjestäjä suoriutuu hommastaan siinä määrin mainiosti että sitä voi surutta suositella. Vene vetää kolmisenkymmentä turistia ja kulkee vauhdikkaasti läpi saariston suosituimmat kohteet.
 |
 |
 |
Saaristossa ehkä kuuluisinta on Whitehaven Beach ja sen häkellyttäviin muodostelmiin kasautunut vedenalainen dyynistö kapeassa Hill Inlet-lahdessa. Tsekkaamme rannan ensin yläilmoista näköalatasanteelta käsin, ja pääsemme sitten itse kohteeseen. Sekä kauempaa että lähempää tarkasteltuna ranta on pähein, jolla olen konsaan ollut. Hiekka on niin hienojakoista, että siitä pystyy kuivanakin puristamaan löyhiä lumipalloja, ja hiekalla kävellessä jalkojen alta kuuluu kovaääninen, nuoskalumen ääntä muistuttava nirske.
 |
 |
 |
Whitsunday Coastilta on n. 80 kilometriä Great Barrier Reefille, mutta kuuleman mukaan riutta ei ole tästä kohtaa parhaimmillaan. Emme siis lähde monituntiselle taipaleelle kohti Suurta Valliriuttaa, vaan tyydymme snorklaamaan Mantaray Bayssa Hook Islandin edustalla. Monivärisiä ovat kalat sielläkin - ja vesi kylmää!
Aamusella spottaamme liikuttavan hömelön kookaburranpojan, joka käy kylvyssä uima-altaassamme ja sen jälkeen kuivattelee aidanreunalla auringossa vedet höyhenistään. Minä kuvaan muistikortin täyteen, kun tipu mulkkaa minua vuoroin vasemmalla, vuoroin oikealla silmällä tervettä epäluuloa tuntien. Poseeraamaan pitkästyttyään lintu lentää naapurin pihapuuhun, jossa sen perhe odottaa: samat neljä kookaburraveljestä, jotka ovat henganneet lähimaastossa toista kuukautta.
Noisy minerit yrittävät hetkisen savustaa kookaburria pois reviiriltään, mutta luopuvat touhustaan pian, kun kookaburrat tavoittelevat noisy minereita uhkaavasti leukojaan louskauttaen. Näille linnuille ei hevillä äijäillä.
 |
 |
 |
Australian yliopistokampuksia enemmänkin nähneet pruukaavat sanoa UQ:n kampusta maan kauneimmaksi, ja kyllähän näitä maisemia kelpaa katsella. Kattoterassilla on tänään taas barbie, tällä kertaa sen tarjoaa oppilasjärjestö SIMBA.
 |
 |
 |
Menemme illaksi Nigelin ja Michellen kotiin barbeque'hun. Maan tavan mukaan jokainen osanottaja tuo platen, eli osallistuu ruoka- ja juomatarjoiluun osaltaan. Me viemme saavillisen herkullista Olan tekemää salaattia ja Lilliltä liki 20 vuotta sitten saadun maailman parhaan tiramisureseptin mukaan tehdyn juustokakun. Sapuska on erinomaista ja ratkiriemukkain uusi tuttavuus on brasilialainen rouva Lucy (nimi anglisoitu, arvelen). Lucy mm. kertoo parhaaseen niksipirkkahenkeen, etta kun talvi-iltaisin sänky on niin kylmä, ettei lakanoiden valiin tarkene pujahtaa, hän lämmittää punkan silitysraudalla.
Regatta-nimisen vesibussiterminaalin hujakoilla metsäkin on lasia ja valaistu väriaineella.
 |
 |
Käyn usein ruokiksella istumassa hetken kampuksen isolla nurmikentällä, ihastelemassa kulttuurin kehtoa ja ihmisvilinää - sekä lämmittelemässä, sisällä toimistolla kun ilmastointi on kesät talvet säädetty johonkin epäinhimilliseen 21 asteeseen. Tänään kay ensimmäistä kertaa niin, etta lounastaukoni loppuu lyhyeen. Aurinkoisella Great Courtilla on kerta kaikkiaan niin kuuma, että joudun pakenemaan sisatiloihin. (Osaltaan ahdingon aiheuttaa tosin nuudelikioskin tulinen thai-korianterikastike.)
Queenslandissa on yleinen vapaapäivä, jotta kaikki kynnelle kykenevät pääsisivät EKKA-nimellä kulkeville maatalousmessuille. Me petturit kuorimme kermat päältä ja skippaamme messut.
Sen sijaan Ola maalaa aitaa ja minä kannustan.
Käymme päivällisellä nauttimassa Pekingin ankkaa ja kohtuuttoman määrän muitakin herkkuja pekingilaissyntyisen kollegani Kelinin upouudessa talossa Sinnamon Parkissa. Neljän ankan painosta notkuva pöytä on sekä kokemus etta elämys, ja bileet ensiluokkaiset.
Tämänvuotisen rugby-liigan ratkaisun hetket alkavat olla käsillä. Pelipäivinä paikallispanimo mainostaa stadikan pihalla tuotteitaan riittävän kokoisella kumitölkillä.
Tutkimusryhmäni jäsenet istuvat kahdessa eri huoneessa, ja tänään saan siirron hyvästä huoneesta siihen vielä parempaan. Fiilinki on aivan eri planeetalta: vanhassa huoneessani tehtiin tiedettä keskittyneesti (joskaan ei ryppyotsaisesti), kun taas uudessa huoneessa porukka puhkeaa tämän tästä röhönauruun tai innostavaan brainstormingiin. Jatkuvasti vellova keskustelu ei tietenkään ole pelkästään hyvä asia, mutta olen silti tyytyväinen vaihtoon.
Tiistai-iltaisin käyn uimassa yliopiston maauimalan lämmitetyssä altaassa tähtitaivaan alla (josta ei tosin paljoa näe huuruisten uimalasien lävitse edes selkää uidessa, mutta ajatus on tärkein).
